Hansakorttelin uudistus on saanut hyvän vastaanoton, ja joulunavausviikonlopun kävijämäärä oli lähes 130 000. Kasvu edelliseen vuoteen oli 16 %. Myynti on kasvanut Hansakorttelissa syksystä alkaen, ja esimerkiksi marraskuussa myynti koheni noin 4 %. Uudistunut Hansakortteli sai väen liikkeelle viikolla 48. Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviaisen mukaan kävijämäärä ja myynti ovat kehittyneet positiivisesti koko syksyn ajan. ”Olemme tyytyväisiä joulunavausviikonlopun kävijämäärään
Kategoria: Uncategorized @fi
Turun Hansakorttelin liki 25 miljoonan remontti valmistui
Hansakorttelin vuonna 2016 käynnistyneet uudistustyöt valmistuivat ennen joulusesongin aloittamista. Mittavassa uudistuksessa parannettiin Hansakorttelin viihtyisyyden lisäksi esteettömyyttä ja energiatehokkuutta. Hansatorille valoa tuo uusi Pilvi-valoteos, joka elää vuodenaikojen ja eri tapahtumien mukaan. Vuonna 1988 avattu Hansakortteli palvelee nyt uudistettuna. Korttelissa on parannettu viihtyisyyttä, esteetöntä kulkua ja löydettävyyttä 15 miljoonalla eurolla. Vuokrattavien tilojen uudistuksiin investoitiin 8 miljoonaa euroa
Uusiutuvaan energiaan panostava Exilion Tuuli Ky hankki omistukseensa kolme tuulivoimapuistoa ja suunnittelee 300 M euron sijoitusta uusiutuvaan energiaan
Suomalaisten työeläketoimijoiden omistama sijoitusyhtiö Exilion Management Oy on perustanut uuden Exilion Tuuli Ky -nimisen yhtiön, joka sijoittaa tuulivoimaan ja uusiutuvaan energiaan. Alkuvaiheessa Tuuli Ky omistaa kolme Suomessa toimivaa tuulipuistoa, jotka sijaitsevat Lappeenrannassa, Siikajoella ja Luhangassa. Lisäksi yhtiö etsii aktiivisesti uusia tuulivoima- ja uusiutuvan energian sijoituskohteita Suomesta. Exilion Tuuli Ky on perustettu aiemmin LähiTapiolan hallinnoiman TuuliTapiola
Hansakorttelin asema säilyi hyvänä myllerryksestä huolimatta
Hansakorttelin vuosi 2018 sujui Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviaisen mukaan odotusten mukaisesti. – Odotimme, että käynnistyneet uudistustyöt vaikuttavat kauppakeskuksen kävijämääriin ja myyntiin. Hansakorttelin myynti ja kävijämäärät laskivat noin 3 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Hansakorttelin myynnin veturina toimivat vuonna 2018 kauneus- ja terveyspalvelut, jotka kasvoivat yli 7 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Kauppakeskuksen kävijämäärä ja myynti olivat odotusten
Helsingin päärautatieaseman uuden hotellin rakentaminen käynnistyy
Exilion Asemahotellit Ky on ostanut 5.12. VR:n entisenä pääkonttorina tunnetun Helsingin päärautatieaseman hallintorakennuksen. Exilion kehittää rakennukseen Scandic Hotels Oy:lle noin 500 huoneen hotellin. Hotellihankkeen rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi marraskuun lopussa, jonka myötä Exilion toteutti esisopimuksen mukaisesti VR:n entisen pääkonttorin oston. Kaupan arvo on 55 miljoonaa euroa. Hankkeessa entinen VR:n pääkonttori peruskorjataan ja muutetaan hotellikäyttöön soveltuvaksi, jonka
Itämerentori ja Elielin liikerakennus saivat Very Good -tasoiset BREEAM-ympäristösertifikaatit
Kahdelle Exilionin kohteelle, Helsingissä sijaitseville Kiinteistö Oy Itämerentorille ja Kiinteistö Oy Elielin liikerakennukselle, myönnettiin kansainvälinen BREEAM-ympäristösertifikaatti rakennuksen ja ylläpidon osalta. BREEAM In-Use -sertifiointiprosessi aloitettiin Itämerentorilla ja Elielin liikerakennuksessa alkuvuodesta 2018 ja sertifikaatit myönnettiin saman vuoden syksyllä. Molempien kohteiden osalta sertifioitiin kaksi osa-aluetta, rakennus ja ylläpito, joista kummatkin saivat arvosanan ”Very Good”. Arvosana on arvosteluasteikon yläpäässä.
Itämerentornin tilat vuokrattu täyteen
Exilionin hallinnoiman Itämerentornin tilat on vuokrattu täyteen vuoden 2018 aikana. Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva Itämerentorni on Helsingin keskustan korkein toimistorakennus. Pitkään ainoastaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran käytössä toiminut Itämerentorni, joka tunnettiinkin ennen ”Sitran tornina”, on läpikäynyt merkittävän muutoksen ja tarjoaa nykyään modernit toimitilat monipuoliselle vuokralaiskokoonpanolle. Itämerentornin vuokralaiset edustavat laajasti eri aloja peliteollisuudesta siivoustuotteiden valmistukseen ja
Elo osti Exilion Real Estate 1 Ky:n osuudet
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo osti 2.1.2018 toteutetulla kaupalla Kevan ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen osuudet Exilion Real Estate 1 -kommandiittiyhtiöstä. Kaupan myötä yhtiön omistus siirtyi kokonaan Elolle ja Elon sijoituksen arvo nousi noin 250 miljoonaan euroon. Ennen kauppoja Elon omistusosuus Exilion Real Estate 1 Ky:ssä oli noin 55 prosenttia. Exilion Real Estate 1 Ky omistaa kolme toimitilakiinteistöä,
Helsingin päärautatieaseman hotellihankkeen uudisosan arkkitehtuurikilpailun voitti Futudesign Oy
Futudesign Oy:n Hermes-niminen ehdotus voitti kiinteistösijoitusyhtiö Exilionin, Helsingin kaupungin ja Museoviraston järjestämän arkkitehtuurikilpailun. Palkintolautakunnan mukaan Hermes kunnioittaa rakennushistoriallisesti arvokkaan päärautatieaseman henkeä modernilla tavalla. Lisäksi myönnettiin kunniamaininta Zikkurat-nimiselle ehdotukselle, jonka tekijä on Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy. Kiinteistösijoitusyhtiö Exilion saneeraa Helsingin päärautatieaseman yhteydessä sijaitsevaan, VR:n hallintorakennuksena tunnettuun kiinteistöön hotellin yhdessä Scandic Hotels Oy:n kanssa. Exilion
Exilion myi merkittävän toimistokiinteistön Keilaniemessä Deutsche Asset Managementin hallinnoimalle rahastolle
Exilion Management Oy:n hallinnoima Exilion Real Estate I Ky on tänään saattanut päätökseen kaupan Keilaniemessä sijaitsevasta, entisenä Nokian pääkonttorina tunnetun kahden toimistorakennuksen ja pysäköintitalon kiinteistöstä. Kaupassa on sovittu kiinteistöyhtiön koko osakekannan myymisestä noin 164 miljoonalla eurolla Deutsche Asset Management:n hallinnoimalle rahastolle. Kauppahinta vastaa noin 4,65 prosentin alkutuottovaatimusta. Kaupan kohteena oleva Kiinteistö Oy Espoon Keilalahden ABCD-talot