05.12.2018

Helsingin päärautatieaseman uuden hotellin rakentaminen käynnistyy

Exilion Asemahotellit Ky on ostanut 5.12. VR:n entisenä pääkonttorina tunnetun Helsingin päärautatieaseman hallintorakennuksen. Exilion kehittää rakennukseen Scandic Hotels Oy:lle noin 500 huoneen hotellin.

Hotellihankkeen rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi marraskuun lopussa, jonka myötä Exilion toteutti esisopimuksen mukaisesti VR:n entisen pääkonttorin oston. Kaupan arvo on 55 miljoonaa euroa.

Hankkeessa entinen VR:n pääkonttori peruskorjataan ja muutetaan hotellikäyttöön soveltuvaksi, jonka lisäksi tontin pohjoisosaan, Kaisaniemen puiston puolelle rakennetaan uudisrakennus. Hotellihankkeen kokonaisarvo nousee noin 130 miljoonaan euroon, ja se työllistää koko rakennusaikana alihankkijat mukaan lukien jopa 3000 ihmistä. Kehitettävä hotelli on laajuudeltaan noin 29 000 k-m², ja kapasiteetiltaan se on yksi Suomen suurimmista hieman alle 500 hotellihuoneellaan.

Rakennustyöt käynnistyvät joulukuun aikana ja rakennusyhtiöksi hankkeeseen on valittu NCC Suomi Oy. Tilojen suunnittelusta vastaa kaksi arkkitehtitoimistoa: Arkkitehdit Soini & Horto Oy ja Futudesign Oy. Kohteen historiallisen arvon vuoksi töitä tehdään läheisessä yhteistyössä museoviraston kanssa.

Hotellista tulee yksi Helsingin uusista maamerkeistä. Matkailu on tällä hetkellä Suomessa voimakkaassa kasvussa ja uusi hotelli vastaa niin kotimaisten kuin kansainvälisten vapaa-ajan ja kongressimatkailijoiden toiveisiin laadukkaasta majoituksesta kaupungin ytimessä. Samalla voimme avata upean historiallisen kohteen suuren yleisön käyttöön, Exilionin toimitusjohtaja Ari Talja sanoo.

Hankkeen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2020–2021 vaihteessa.

Exilion on kehittämässä myös Pasilan Triplaan hotellia. Hankkeiden yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 900 hotellihuonetta, joiden arvo nousee yhteensä noin 220 miljoonaan euroon.

Lisätietoja

Exilion Management Oy
toimitusjohtaja Ari Talja, p. 050 5700 796, ari.talja@exilion.fi

Vastuullista suomalaista kiinteistösijoittamista

Vuonna 2005 perustettu Exilion on kotimainen kiinteistösijoituksia hallinnoiva yhtiö, jonka omistuksessa on kolmen kommandiittiyhtiön kautta yli 500 miljoonan euron kiinteistösalkku koostuen toimisto-, kauppa-, liike- ja hotellitiloista. Toiminnan tuotot ohjataan suomalaisten eläkkeisiin ja koulutukseen.

Vuonna 2017 perustetun Exilion Asemahotellit Ky:n omistavat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Valtion Eläkerahasto sekä Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas. Yhtiöllä on rakenteilla kaksi hotellihanketta Helsingin keskustassa ja Pasilassa.