14.01.2020

Original Sokos Hotel Tripla valmistui etuajassa

Triplassa avautuivat eilen Original Sokos Hotel Triplan ovet — reilusti etuajassa. Exilionin hallinnoimissa tiloissa toimivan hotellin suunnittelussa on otettu huomioon vahvasti ympäristöystävällisyys. Hotelli saavutti sertifioinnissa LEED Platina -tason ja 85 pistettä, mikä on korkein hotellikäytössä olevalle hankeluokitukselle saavutettu pistemäärä Suomessa.

Uusi Original Sokos Hotel Tripla on yksi Suomen suurimmista hotelleista. Yli 90 metriä meren pinnan yläpuolelle kohoavassa rakennuksessa on 14 kerrosta, 430 huonetta, yli tuhat vuodepaikkaa ja 15 eri tavoilla jaettavaa ja yhdisteltävää kokous- ja juhlatilaa, joista suurin sopii yli 600 hengen tilaisuuksien järjestämiseen.

”Rakennushanke onnistui erinomaisesti. Alun perin tarkoituksena oli avata ovet kevään 2020 aikana. Yhteistyö rakennusyhtiö YIT:n ja hotellioperaattori Sokotelin kanssa sujui kuitenkin niin saumattomasti, että ovet päästiin avaamaan jo nyt tammikuussa”, Exilionin toimitusjohtaja Ari Talja kertoo.

Hotellin rakennusvaiheessa huomioitiin erityisesti vastuullisuus, mikä näkyy energiatehokkaiden ja kestävien rakennusratkaisujen muodossa. Triplan rakentaminen saavutti korkeimman Platina-tason LEED-ympäristösertifikaatin. Sertifioinnin saamiseen vaikuttivat erityisesti energiatehokkuutta edistävät ja ympäristön huomioon ottavat rakentamisen ratkaisut. Maailmanlaajuisesti vain noin 2 prosenttia kaupallisista kiinteistöistä on saavuttanut yhtä korkeat pisteet.

Sijainti Pasilan aseman yhteydessä maan parhaiden liikenneyhteyksien äärellä tekee myös Original Sokos Hotel Triplasta poikkeuksellisen. Hotelliin voi siirtyä mistä päin maailmaa tahansa käytännössä sisätiloissa

Original Sokos Hotel Triplan kiinteistön omistaa Exilion Asemahotellit kommandiittiyhtiö, jonka omistavat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Valtion Eläkerahasto ja Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas. Exilionin tuotot ohjataan suomalaisten eläkkeisiin ja koulutukseen.