Simon aurinkopuisto

Simon aurinkopuisto

Exilion rakennuttaa Simoon maa-asenteista aurinkovoimalaa, joka on teholtaan 70 megawattia. Kyseessä on mittaluokaltaan yksi Suomen suurimmista aurinkopuistohankkeista. Alueelle tulee 120 000 aurinkopaneelia.

Puiston vuosituotanto on valmistuessaan noin 65 000 MWh, joka vastaa noin 26 000 kerrostalokaksion keskimääräistä sähkön vuosikulutusta.

Yksi Suomen ensimmäisistä hybridivoimaloista

Simon aurinkovoimala muodostaa yhdessä Exilionin Simossa jo sijaitsevien tuulivoimaloiden kanssa niin sanotun hybridivoimalan eli samassa sähköliittymässä on sekä aurinko- ja tuulivoimaa että sähkövarasto. 

Exilionilla on useampi tuulipuisto Simon alueella, ja niiden yhteenlaskettu teho on 169 megawattia.

Uudesta aurinkovoimalasta rakennetaan sähköliitäntä Exilionin Simo Halmekankaan 110 kV voimalinjaan. 

Rakennetaan ympäristöä kunnioittaen

Uusiutuvan energian lisärakentamisella on luontovaikutuksia ja hankkeelle on tehty luontojalanjäljenlaskenta. Esimerkiksi arvokas korpimaa on rajattu hankkeen ulkopuolelle.

Lisäksi päästövaikutuksista on tehty selvitys ja sen mukaan hiilivarastojen ja hiilinielun poistuma vastaa noin yhden vuoden aurinkovoimalan tuotannon tuottamaa CO2-päästöjen vähenemää.

Työtä ja tuloja Suomeen

Rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa suomalainen Solarigo Systems Oy kokonaisurakkana. Solarigo vastaa voimalan valmistumisen jälkeen myös puiston huollosta ja ylläpidosta.

Investoinnin arvo on noin 40 miljoona euroa. Simon hanke on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä 8,9 miljoonaa euroa investointitukea. Tuki on osa Euroopan unionin, Next Generation EU vihreän siirtymän rahoitusta.

Simon kunnalle puisto tuo merkittävää kiinteistöverotuloa, arviolta noin 250 000 euroa vuodessa.

Hankkeen osapuolet

Tilaaja: Simon Aurinkopuisto Ky (Exilion Oy) 

Tilaajan edustaja: Fimpec PMO Oy 

Pääurakoitsija: Solarigo Systems Oy

Päämuuntajatoimittaja: Zrew Transformers Sa

Sähköasematoimitus: Sähkölandia Oy

Hankkeen eteneminen

10/2023 Suunnittelutarveratkaisu myönnetty

12/2023 Exilion tekee investointipäätöksen

02/2024 Solarigosta hankkeen toteuttaja

04/2024 Maanrakennustyöt alkavat

06/2024 Aurinkopuiston telineiden asennukset alkavat

Loppukesä 2024 paneeliasennukset aloitetaan

Kevät 2025 Sähköistäminen aloitetaan

Loppuvuosi 2025 Puiston valmistuminen

2026 Puiston avajaiset

NextGenerationEU

Yhteystiedot:

Rakennustöihin liittyvät kyselyt ja puiston operatiivinen toiminta: Solarigo Systems, Mikko Tuominen, Senior Project Manager, p. 040 5631 303, s-posti: mikko.tuominen@solarigo.fi